Tulipää

Monille se on ollut selvää jo pitkään, ja jotkut ovat jopa uskaltaneet tunnustaa asian. Valtavirtaa siitä on tullut vasta nyt, mutta yhä jotkut kieltäytyvät hyväksymästä sitä, kun taas jotkut käärivät häikäilemättä kaikki taalat taskuun. Nimittäin jos poltamme kaikki maassa olevat fossiiliset polttoaineet, kaiken hiilen, öljyn, kaasun – maailma palaa.

Tulipää on muistokirjoitus fossiilisille polttoaineille ja maailman hallitsijan, valkoisen, keski-ikäisen cis-miehen, omakuva. Mitä tuli tehtyä? Kaduttaako häntä? Hävettääkö? Yhäkö hän luulee olevansa kuolematon?

Lainaan Richard Powersin Ikipuut-romaania (suom. Sari Karhulahti): ”Eräs toimittaja kysyi kerran Rockefelleriltä, mikä riittää. Hän vastasi: ’Se, että saa vielä vähän lisää.’”

Tulipää on performanssi, katuruno, hautakivi, olento joka ilmestyy. Se on taiteilijanimi, jota en alkanut koskaan käyttää. Se on palavan öljyn kohinaa rikkauksien keskellä. Tulipäässä sekoittuvat Toshiro Mifunen samurain kiihkeä arvaamattomuus, Daniel Day Lewisin öljyparonin häijy ahneus There will be blood -elokuvasta ja Donald Trumpin pöyhkeä korskeus.

Tulipään suullinen ilmaisu on enimmäkseen sanatonta mutta aika ajoin hän tarttuu megafoniin ja puhkeaa huutamaan, kuiskaamaan, resitoimaan, laulamaan fossiilikapitalismille kirjoitettuja muistokirjoituksia, joita olen pyytänyt kirjailijoilta, tutkijoilta, toimittajilta.

Kadulla, toreilla, kaupungintalojen, valtuustosalien ja fossiilikapitalismiin selkeästi liittyvien rakennusten läheisyydessä, julkisissa sisätiloissa. Erilaisten festivaalien yhteydessä ja ilman festivaaleja. Fossiilimaailman merkkipäivinä.

Vuodesta 2022 kunnes fossiileja ei enää polteta.

Piirros: Tero Nauha