Loppusyksy ja talvi oli paljon puuhaa. Huhtikuussa maalla huomasin istuvani keinutuolissa katsellen ikkunan takana tuulessa värisevää koivua. Tekemättä mitään muuta. Ollen. Hätkähdin: voisiko siihen tottua. Entä jos ei huvita enää tehdä mitään. Tuli myös mieleen, että ennen kasasin bussimatkoille – matka maalle kestää reilut kolme tuntia – kaikenlaista kuunneltavaa. Nyt katselen ikkunasta ulos tai panen silmät kiinni ilman että kuulokkeet olisivat korvillani. Huh. Jussi sanoi jotain että tekemättömyys ravitsee alitajuntaa. Okei. Ainakin se tuntuu hyvältä. Nautin siitä.